Wellea.fi (400 x 200 px) (1)

Ruusufinni ja ruokavalio – Mitä ruokia suosia ja mitä välttää?

Ruusufinni eli rosacea on yleinen aikuisten ihosairaus. Sen oireisiin kuuluvat mm. punaisuus, märkäpäiset näpyt ja laajentuneet hiusverisuonet. Tyypillisesti oireita ilmenee kasvojen keskiosassa, nenällä, poskilla ja leualle mutta toisinaan myös otsalla ja kasvojen sivuilla sekä kaulalla. Harvinaisemmissa tapauksissa oireet voivat levitä myös esimerkiksi päänahkaan. 

Ruusufinnin perimmäistä aiheuttajaa ei ole vielä saatu selvitettyä, mutta sairauden syy saattaa piillä matala-asteisessa tulehduksessa, immuunisysteemin muutoksissa tai suolistobakteerien epätasapainossa. 

Vaikka ruusufinniä voidaan hoitaa sekä lääkkeillä että ihonhoitotuotteilla, tutkimusten* perusteella kuitenkin myös ruokavaliolla ja eri ruoka-aineilla voi olla yhteys rosacean oireiden pahenemiseen tai lievittymiseen. Tutkimuksissa on ilmennyt, että suurella osalla ruusufinniin sairastuneista on myös ruoansulatushäiriöitä kuten keliakia, ärtyvän suolen oireyhtymä, IBS tai lievää suolistobakteerien liikakasvua. Tässä artikkelissa kerrotaan ruusufinnin oireita lievittävästä ruokavaliosta sekä ruoka-aineista ja tekijöistä, joita ruusufinnistä kärsivän kannattaa välttää.

Ruusufinnin oireita lievittävät ruoat ja ravintoaineet

Hyvät rasvat

Tutkimusten perusteella on saatu viitteitä, että tietyt hyvät rasvat kuten omega 3 -rasvahappo saattavat vähentää rosacean oireita. Ruusufinni-iholle sopivia hyvien rasvojen lähteitä ovat ovat

      • paljon omega 3 -rasvahappoa sisältävät kalat kuten lohi

      • pähkinät ja siemenet kuten saksanpähkinä, hampun ja pellavan siemenet sekä chia-siemenet

      • maapähkinävoi

      • kananmuna

      • oliiviöljy

    Probioottiset ja prebioottiset ruoat

    Jokaisen ihmisen suoliston bakteerikanta on yksilöllinen. Osa bakteerikannasta periytyy ja se muovautuu elämän aikana ruokavalion mukaan, antibioottien vaikutuksesta ja ympäristön bakteereille altistumisen takia. Joissakin tapauksissa ruusufinnin puhkeamiseen saattaa liittyä suoliston tai ihon mikro-organismien epätasapaino. Sen takia ruoat, jotka tukevat suoliston hyvä bakteereja voivat auttaa kehoa lievittämään myös ruusufinnin oireita. Rosacea -iholle sopivia suoliston hyvinvointia tukevia ruokia ovat kuiturikkaat ruoat, probiootit ja prebiootit. Probioottiset ruoat lisäävät hyvien mikro-organismien määrää ja prebioottiset ruoat auttavat suolistoa pysymään hyville bakteereille suotuisana ympäristönä.

    Probioottisia ruokia ovat

        • jotkin juustot

        • hapankaali

        • miso

        • kombucha

        • kimchi

      Prebioottisia ruokia ovat

          • täysjyvät

          • banaani

          • sipulit ja purjo

          • parsa

          • valkosipuli

        Lisäksi vatsan hyvinvointia tukevan, laadukkaan maitohappobakteerivalmisteen käyttämisestä voi olla hyötyä rosacea-iholle.

        Gluteeniton/viljaton ja maidoton ruokavalio

        Jotkut ruusufinniä sairastavat ovat kokeneet, että oireet helpottuvat gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla. Toiset suosivat kaikkien suomalaisten viljojen pois jättämistä. Koska ruusufinnillä ja ruoansulatuksen ongelmilla kuten gluteeniherkkyydellä voi olla yhteys, voi näinkin ehdottomalta tuntuvasta rajoituksesta olla hyötyä.

        Mitkä ruoat pahentavat ruusufinniä?

        Siinä missä aiemmin mainitut ruoat ja ravintoaineet voivat hillitä rosaceaa, on paljon sellaisia jotka saattavat pahentaa ruusufinnin oireita. On myös mahdollista, että ruoat, jotka helpottavat oireita eräällä, pahentavat niitä toisella ja päinvastoin.

        Alkoholi

        Vuonna 2017 naisille tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholin nauttiminen lisää ruusufinnin puhkeamisen riskiä ja jopa pieni määrä voi pahentaa oireita kuten punastumista ja punaisuutta. Oireita lisäävät niin viinit, väkevät alkoholijuomat että oluet.

        Muut juomat

        Kuumat juomat kuten kahvi, tee ja kuuma kaakao saattavat pahentaa ruusufinnin oireita.

        Tuliset ruoat

        Erään  tutkimuksen* mukaan mausteet ja mausteinen ruoka pahentavat ruusufinnin oireita 75%:lla sitä sairastavista aikuisista. Syyllinen tähän on todennäköisesti kapsaisiini, joka on mausteen tulisuuden aiheuttava aine. Kapsaisiini vaikuttaa niihin ihon reseptoreihin, jotka aistivat lämpöä ja sitä kautta se voi vaikuttaa myös ruusufinniin. Jos haluaa minimoida kapsaisiinin ruokavaliosta, kannattaa pyrkiä välttelemään chilejä, jalapenoja, chilikastiketta ja tabascoa.

        Kanelialdehydiä sisältävät ruoat

        Kanelialdehydi antaa kanelille sen tunnusomaisen pistävän maun. Se aiheuttaa lämmön tunnetta, mikä voi saada ruusufinnin oireilemaan pahemmin. Kanelin lisäksi kanelialdehydiä on myös tomaateissa, sitrushedelmissä ja suklaassa.

        Lääkkeet ja vitamiinit

        Myös jotkin lääkkeet ja vitamiinit saattavat pahentaa rosacea-ihon oireilua. Tällaisia lääkkeitä ovat niasiini eli B3 -vitamiini, sympatomimeetit (verenpainelääkkeet) ja paikalliset steroidit. 

        Muita ruoka-aineita

        Myös vanilja, soijakastike, hiiva, etikka, munakoiso, avokado, pinaatti ja paljon histamiinia sisältävät ruoat voivat saada ruusufinnin oireet pahenemaan.

        Ruusufinni ja ihonhoito

        Myös ihonhoito on tärkeä osa ruusufinnin hoitoa ja yhdistettynä oikeanlaiseen ruokavalioon hyvät tuotteet voivat tehdä ruusufinnistä oireettoman. Täältä löydät oppaamme ruusufinni-iholle sopivaan ihonhoitorutiiniin, jonka avulla oireista on mahdollista päästä eroon. Monet verkkokaupat tarjoavat kattavan valikoiman ruusufinni-iholle sopivia tuotteita.

        Ruusufinni-iholle sopivia tuotteita löytyy ainakin alla olevista verkkokaupoista. Linkistä pääset suoraan Ruusufinni -kategoriaan. Luonnonkosmetiikasta kiinnostuneelle suosittelemme siihen erikoistunutta Naturellea.

        Ruokavaliolla eroon ruusufinnistä?

        Rosaceaa sairastavan ei todennäköisesti tarvitse karsia kaikkia tässä artikkelissa mainittuja ruokia tai ruoka-aineita ruokavaliostaan. Toisen ruoat saattavat ärsyttää ruusufinniä ja toiset eivät. Tärkeintä on selvittää, mitkä ruoka-aineet vaikuttavat oireisiin. Omalle iholle sopivien ja sopimattomien ruokien löytäminen saattaa viedä aikaa ja vaatia tarkkuutta. Ruoka- ja oirepäiväkirjan pitäminen voi olla tässä hyvä apuväline. Kaikkia tässä artikkelissa mainittuja ruokia ei kannata jättää yhdellä kertaa pois vaan kokeilla yksitellen, miten pois jättäminen vaikuttaa ihon kuntoon. Jos haluaa tehdä isoja muutoksia ruokavalioon, kannattaa ensin keskustella asiasta lääkärin tai ravitsemusterapeutin kanssa. Lisäksi ruokia karsiessa on tietenkin tärkeää pyrkiä syömään mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti.

        *Tutkimukset
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5718124/
        https://www.rosacea.org/rosacea-review/2005/fall/hot-sauce-wine-and-tomatoes-cause-flare-ups-survey-finds
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27501017/
        https://www.jaad.org/article/S0190-9622(17)30292-X/fulltext

        Lähteitä
        https://www.healthline.com/health/rosacea-diet
        https://www.yliopistonapteekki.fi/ideat-ja-vinkit/maitohappobakteerin-valinta