Aknen ja epäpuhtauksien ajatellaan usein olevan vain murrosikäisten ongelma. Kuitenkin aknea esiintyy yhä enemmän myös aikuisilla. Suurin osa ihmisistä sairastuu akneen jossain elämänvaiheessa ja taudin puhkeamisen taustalla voi olla monia tekijöitä. Aknen puhkeaminen on usein lannistava kokemus ja se voi vaikuttaa hyvin negatiivisesti itsetuntoon ja mielialaan. Onneksi sairaus on hoidettavissa sekä oikeanlaisen ihonhoito-ohjelman että lääkkeiden avulla. Vaikeat aknetapaukset vaativat aina ihotautilääkärin hoitoa, mutta lievä ja keskivaikea akne voivat olla hoidettavissa ihonhoidon ja elintapojen avulla. Aknen ja epäpuhtauksien hoitoon tarkoitettuja tuotteita löytyy kauppojen hyllyiltä ja verkkokaupoista sadoittain ja voi olla vaikeaa tietää, mitä niistä kannattaa lähteä kokeilemaan. Akne ei ole pelkästään rasvoittuvan ihon omaavien henkilöiden ihosairaus, vaan se voi puhjeta kaikenlaiselle iholle; sekaiholle, kuivalle ja herkälle iholle. Oma ihotyyppi vaikuttaa siihen, minkälaisilla tuotteilla aknea ja näppyjä kannattaa hoitaa. Vääränlainen ihonhoitorutiini voi pahentaa tilannetta. Aknen hoitaminen onkin usein kärsivällisyyttä vaativa yrityksen ja erehdyksen prosessi. Helpottaaksemme matkaa kohti puhdasta ja hehkuvaa ihoa vertailimme tuotteita ja valitsimme niistä parhaat esittelyyn. Artikkelissa esitellyistä tuotteista jokainen voi koostaa itselleen ja omalle ihotyypille sopivan ihonhoito-ohjelman, jonka avulla nitistää epäpuhtaudet. Esittelemme myös parhaat täsmätuotteet, joilla yksittäiset näppylät saa nopeasti katoamaan.
Parhaat tuotteet aknen ja epäpuhtauksien hoitoon
Ihotautilääkärit suosittelivat yleensä salisyylihappoa, bentsoyyliperoksidia, adapaleenia ja atselaiinihappoa sisältävien tuotteiden käyttämistä akneen taipuvaiselle iholle. Alla esitellään markkinoilta reseptivapaasti löytyvät parhaat tuotteet, joissa on näitä ainesosia sekä muita asiantuntijoiden suosittelemia aknea torjuvia ainesosia, kuten niasiiniamidia ja sinkkioksidia.
Aknen hoito: Puhdistus
Paras puhdistusaine rasvaiselle iholle tai sekaiholle Paula’s Choice Clear Pore Normalizing Cleanser
n. 20 €
Paula’s Choice Clear Pore Normalizing Cleanser on hellävarainen, aknea vastaan taisteleva puhdistusaine. Se poistaa iholta ylimääräisen talin, ihohuokoset tukkivan lian ja meikin kuivattamatta ihoa tai aiheuttamatta punoitusta. Se liuottaa huokosista niitä tukkivia epäpuhtauksia, mutta samalla rauhoittaa ihoa. Pore Normalizing Cleanser sisältää aknea aiheuttavien bakteerien kasvua ehkäiseviä ainesosia ja on sekä hajusteetonta että väriaineetonta. Puhdistusaine huuhtoutuu pois iholta jättämättä pesuainejäämiä jättäen ihon raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi. Tuotetta kannattaa käyttää yhdessä muiden Paula’s Choice -tuotteiden kanssa. Alempaa löytyy esittely Paula’s Choice -sarjan kasvovedestä ja kosteusvoiteesta, jotka toimivat hyvin yhdessä tämän puhdistustuotteen kanssa ja muodostavat eheän ihonhoito-ohjelman.
Paras puhdistusaine herkälle tai kuivalle iholle: CeraVe Foaming Cleanser
n. 10 €
CeraVe on yksi suosituimmista edullisista markkinoilla olevista brändeistä ja sen tuotteet on suunniteltu erilaisille ihotyypeille. Sekä ihotautilääkärit että käyttäjät luottavat CeraVen:n tuotteisiin. Foaming Cleanser on vaahtoava, hellävarainen pesuaine, joka sopii hyvin herkälle tai kuivalle akneiholle. Tuote on hajusteeton ja ei-komedogeeninen. Vaikka tuote on vaahto on iholle hellävaraista, se poistaa tehokkaasti ylimääräisen öljyn, lian ja meikin, jotka voivat tukkia ihohuokosia. Foaming Cleanser sisältää keramideja, hyaluronihappoa ja niasiiniamidia, jotka parantavat ihon rakennetta, kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa. Vaahdolla voi puhdistaa kasvojen lisäksi koko vartalon.
Aknen hoito: Kasvovesi
Paras kasvovesi kaikille ihotyypeille: Paula’s Choice 2% BHA Liquid Exfoliant
Alle 40 €
Tämä kasvovesi on Paula’s Choice -brändin maailmanlaajuisesti myydyin tuote ja kulttisuosikki – eikä syyttä. Se sopii kaikille ihotyypeille ja on tarpeeksi hellävaraista käytettäväksi päivittäin. Käyttö kannattaa kuitenkin aloittaa hiljalleen ja käyttää ensin joka toinen päivä, minkä jälkeen käyttökertoja voi lisätä hiljalleen kahteen kertaan päivässä. Kasvovesi sisältää BHA-happoa, joka puhdistaa ja pienentää ihohuokosia sekä kuorii iholta hellävaraisesti kuollutta ihosolukkoa. Tämän lisäksi kasvoveden aktiiviset ainesosat silottavat juonteita ja ryppyjä tehden ihosta sileän ja hehkuvan. Herkälle iholle kasvoveden salisyylihappo voi olla liian voimakasta käytettäväksi päivittäin, mutta tällöin tuotetta voidaan käyttää harvemmin kuivumisen estämiseksi.
Aknen hoito: kosteusvoide
Paras aurinkosuojan sisältävä kosteusvoide kaikille ihotyypeille: Murad Oil and Pore Control Mattifier SPF 45
n. 40 €
Murad on luotettava tuotemerkki, joka on kehitellyt erinomaisen kosteusvoiteen kaikentyyppisille akneen taipuvaisille ihotyypeille. Oil and Pore Control -voiteessa on erittäin kevyt, mutta virkistävä ja hyvin kosteuttava koostumus. Tuotteesta tekee myös erinomaisen se, että siinä on hyvä laajan spektrin suojakerroin. Voide pienentää näkyvästi ihohuokosten kokoa ja antaa 10 tunnin suojan ihon öljyyntymistä ja kiiltoa vastaan. Se sisältää öljyä sitovia ainesosia, jotka tasoittavat ihoa ja ehkäisevät epäpuhtauksia. Oil and Pore Control -voide sisältää ihoa kosteuttavia ainesosia ja avokadoa ja afrikkalaisen keltaisen puun kuoriuutetta, jotka auttavat pienentämään ihohuokosia ja estävät liiallista talin tuotantoa. Voide sopii myös herkälle ja kuivalle iholle.
Paras kosteusvoide rasvaiselle ja sekaiholle: Paula’s Choice Oil-free Moisturizer
n. 35 €
Tämä kosteusvoide täydentää artikkelissa esiteltyjen Paula’s Choice -tuotteiden sarjan kokonaiseksi ihonhoito-ohjelmaksi. Kosteusvoide on öljytöntä ja sisältää keramideja, kosteuttavia ainesosia, lakritsijuuriuutetta ja niasiiniamidia. Voiteen sisältävät aineet rauhoittavat ja kosteuttavat akneen taipuvaista ihoa sekä ehkäisevät epäpuhtauksien syntymistä vahvistaen ihon omaa suojakerrosta. Voiteen kevyt koostumus kosteuttaa jättämättä ihoa öljyisen tai rasvaisen näköiseksi. Emme suosittele voidetta erityisen kuivan tai herkän akneihon omaaville, sillä se ei välttämättä kosteuta tarpeeksi, mikä saattaa johtaa uusiin iho-ongelmiin. Jos iho on erittäin kuiva aknea hoitavan lääkityksen takia, suosittelemme kokeilemaan joko yllä esiteltyä Murad -kosteusvoidetta tai edullisempaa ja erityisesti kuivalle iholle sopivaa, ei-komedogeenistä CeraVe Moisturising Cream -voidetta.
Aknen hoito: Seerumit
The Ordinary Azelaic Acid Serum
Alle 15 €
The Ordinaryn atselaiinihappoa sisältävä seerumi auttaa parantamaan sekä epäpuhtauksia että tummia läiskiä. Seerumi sisältää 10 % atselaiinihappoa ja se kirkastaa ihoa, ei ole testattu eläimillä, on vegaanista ja riittävän hellävaraista käytettäväksi jopa kahdesti päivässä.
The Ordinary Niacinamide 10 % + Zinc 1 % Oil Control Serum
Alle 10 €
The Ordinaryn Niasiiniamidi 10 % + Sinkki 1 % Oil Control Serum on vesipohjainen seerumi, jossa on 10 % niasiiniamidia ja 1 % sinkki-PCA:ta. Seerumi auttaa ihon kiiltoon, laajentuneisiin ihohuokosiin ja ihon epätasaisuuksiin. Niasiiniamidi pienentää ihohuokosia, lisää ihon kimmoisuutta ja häivyttää juonteita. Sinkki edistää ihon omaa vastustuskykyä ja hillitsee tulehdusta. Seerumi toimii hyvin myös rauhoittamaan ja pienentämään näppyjä ja paiseita.
Hormonaaliseen akneen: SkinCeuticals Blemish + Age Defense
n. 100 €
Hormonaalisen aknen hoidossa on hyvä pitää mielessä myös aikuisen ja ikääntyvän ihon tarpeet. Siksi SkinCeuticalsin seerumi on erinomainen valinta hormonaalisesta aknesta kärsivälle iholle. Se yhdistää salisyylihapon huokosia puhdistavat ominaisuudet ihoa kirkastavaan dioiinihappoon ja kontrolloi siten ihon talineritystä. Seerumi sisältää myös AHA-happoja (glykoli- ja sitruunahappoa), jotka tukevat ihosolujen uusiutumista ja poistavat iholta kuollutta ihosolukkoa. Lisäksi seerumi auttaa ehkäisemään ikääntymisen merkkejä ja haalistaa aknearpia.
Aknen hoito: Paras täsmätuote finneille ja näpyille
Murad Rapid Relief Acne Spot Treatment
n. 25 €
Muradin täsmähoitoon tarkoitetussa voiteessa on koostumus, joka pienentää näppyjen ja finnien kokoa ja punoitusta jo neljässä tunnissa. Voide on kirkasta ja huomaamatonta iholla. Se sisältää 2 % salisyylihappoa, joka kuorii ihoa ja puhdistaa ihohuokosia sekä silottaa ihoa. Voiteen sisältämät mänty- ja timjamiuutteet auttavat ihoa säilyttämään luonnollisen tasapainon.
Aknen hoito: Finnilaastarit
Mario Badescu Drying Patch
n. 25 €
Mario Badescun Drying Lotion on finnien ja valkopäiden kuivattamiseen sopiva kulttituote, joka on nyt saatavilla myös finnilaastarin muodossa. Tuote sopii käytettäväksi sekä päivällä että yöllä. Laastari toimii hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Sen vaikuttavina aineina ovat salisyylihappo, joka hoitaa näppyjä tehokkaasti, sekä hyaluronihappo, niasiiniamidi ja C-vitamiini, jotka kosteuttavat, rauhoittavat epäpuhtauksia ja estävät ihon ärsyyntymistä ja läikkien syntymistä. Tuote sopii kaikille ihotyypeille.
Lisää tietoa aknesta ja sen synnystä
Aknen hoidossa myös ruokavaliolla on merkitystä. Aknesta kärsivän kannattaa välttää prosessoituja ruokia, liiallista sokerin saantia ja valkoista vehnää. Täältä löytyy artikkelimme aknea torjuvasta ruokavaliosta. Jos kaipaa lisätietoa aknesta ja sen hoitamisesta, täältä löytyy artikkelimme Akne on ikävä, mutta hoidettavissa oleva ihosairaus.